Käsikirjoitus versus todellisuus
12.01.2005
Tämä on ollut taas näitä päiviä. Edes paras ystäväni tietokone ei tee niin kuin haluaisin, vaan tilttaa sitä mukaa, kun minä ehdin resetoida. Aamukahviani en ehtinyt juoda - sekin jäi unohtuneena ja jäähtyneenä keittiön pöydän kulmalle. Siitä sen sitten muutamaa tuntia ja miljoonaa pikkukatastrofia myöhemmin löysin. Aamukahvin unohtaminen ei tee hyvää päivän kululle. Ei se sitä varsinaisesti romahdutakaan, mutta lisänä se on rikkakin rokassa.
On olemassa äidin käsikirjoitus ja sitten on olemassa päivän todellinen kulku. Välillä, hyvinä päivinä, nämä kaksi todellisuutta kohtaavat toisensa edes pikaisesti, tai vaihtoehtoisesti kulkevat kappaleen matkaa vierekkäin. Joinakin päivinä käsikirjoitus ja todellisuus eivät näe toisistaan vilaustakaan.
Äitiharjoittelijan käsikirjoitus lounasajaksi tänään:
Laitamme ruoan uuniin, ja puen lapset kauppareissua varten. Kuopus liinaan, johon hän saa sitten kätevästi nukahtaa päiväunilleen, esikoinen uusiin rattaisiin, joita on niin mukava työntää. Kauppareissulta palattuamme vauva nukkuu jo ja ruoka on valmista nautittavaksi. Laskemme vauvan liinasta sänkyyn nukkumaan ja nautimme esikoisen kanssa herkullisen kotiruokalounaan ystävällisessä ilmapiirissä, kahdenkeskisestä hetkestämme nauttien. Myöhemmin hörpin jälkiruoaksi hyvää kahvia ja luen esikoiselle sadun. Ennen kuopuksen heräämistä ehdin vielä lukea Hesarin.
Todellisuus:
Kauppareissun aikana kuopus tosiaankin nukahtaa liinaan, ja saavumme kotiin. Ruoka on valmista nautittavaksi. Lasken vauvan liinasta sänkyyn nukkumaan, availen hieman villahaalaria. Tuleekohan sille kuuma? Otanpa vielä tuon kypärälakinkin pois - VIRHE!!! Vauva herää, nukuttuaan 20 minuuttia. Nyt on kriisi. Heittäydyn sängylle ja tyrkkään rinnan suuhun. Kuopus imee ja imee ja imee eikä hänellä ole aikomustakaan päästää äitiä irti. Irrottaudun varovasti - huuto alkaa. Rinta takaisin suuhun. Samaan aikaan esikoinen valittelee mahaansa. Ehtii juuri ja juuri vessaan. Pian kuuluukin jo iloinen huuto: "Äiti mä oon VAALMIIS." Katson vauvaa - ei irrottautumismahdollisuutta. Kerron esikoiselle puoliksi kuiskaten, että äiti tulee kohta. Vastausta ei hyväksytä. "Äiti mä oon VAAAALMIIIIS!!" Kolmannella kerralla kuopuskin jo sitten irrottautuu ja kertoo minulle, että "hei äiti, etsä kuule mun veli tarvii sua" - tämä siis vauvakielellä ja ryppyotsin. Hyökkään pyyhintähommiin. Esikoinen kiittää, kuopus huutaa.
Luovutan, unohdan kuopuksen päiväunet. Laitan ruoan pöytään. Olen aamuisessa inspiraatiossani loihtinut bataattivuoan, josta esikoinen syö kaksi murusta tonnikalaa. Kuopus heittelee omaa ruokasatsiaan sikaosastolla lattialla. Suuhun ei näytä osuvan mitään. Kuopus ilmoittaa tarpeestaan ulostaa puolisen sekuntia ennen H-hetkeä. Kiidätän vauvan pöntölle, jonne onnistummekin saalistamaan kolmisenkymmentä prosenttia päivän tuotoksesta. Loput läsähtivät kuopuksen ruokalautaselle. Esikoinen innostuu toiminnasta ja tulee tohkeissaan kertomaan minulle, että kuopus on kakannut ruokaansa. Ei huomaa juostessaan erästä yksinäistä papanaa kynnyksellä, jonka talloo siis tukevasti kantapäähänsä ja levittelee sitä keittiön ja eteisen alueelle.
Luuttuan lattiaa raivoissani. Raivoissani siksi, ettei ole olemassa mitään instanssia, johon voisin valittaa pieleen menneestä käsikirjoituksesta ja sen katastrofaalisesta vaikutuksesta jokapäiväiseen elämääni. Syön jäähtynyttä bataattivuokaani, joka kieltämättä oli aika kummallisen makuista. Katson kelloa. 12.17. Päivä on lähtenyt hienosti käyntiin. Yhdeksisen tuntia iltaan. Iltaan mennessä saatan ehkä nähdä vilauksen alkuperäisestä käsikirjoituksestani.
Äitiharjoittelijan kummallinen bataattivuoka. En voi suositella:
1rkl oliiviöljyä, voidellaan vuoka
1/2 bataatti, viipaloidaan, levitetään puolet vuoan pohjalle
1 sipuli, pilkottuna, levitetään bataatin päälle
1prk tonnikalaa, levitellään sipulin päälle
palanen jääkaapista löytynyttä sinihomejuustoa, murustellaan tonnikalan päälle
peitellään lopuilla bataattiviipaleilla
päälle chili-tomaattimurskaa 1prk
purkki huuhdellaan reilulla lorauksella tajuttoman vanhaa punaviiniä ja heitetään päälle
ripotellaan päälle suolaa, pippuria ja oreganoa ja laitetaan uuniin
kypsytetään 200 asteessa pari tuntia tai sitten, kun kotiudutaan kauppareissulta
On olemassa äidin käsikirjoitus ja sitten on olemassa päivän todellinen kulku. Välillä, hyvinä päivinä, nämä kaksi todellisuutta kohtaavat toisensa edes pikaisesti, tai vaihtoehtoisesti kulkevat kappaleen matkaa vierekkäin. Joinakin päivinä käsikirjoitus ja todellisuus eivät näe toisistaan vilaustakaan.
Äitiharjoittelijan käsikirjoitus lounasajaksi tänään:
Laitamme ruoan uuniin, ja puen lapset kauppareissua varten. Kuopus liinaan, johon hän saa sitten kätevästi nukahtaa päiväunilleen, esikoinen uusiin rattaisiin, joita on niin mukava työntää. Kauppareissulta palattuamme vauva nukkuu jo ja ruoka on valmista nautittavaksi. Laskemme vauvan liinasta sänkyyn nukkumaan ja nautimme esikoisen kanssa herkullisen kotiruokalounaan ystävällisessä ilmapiirissä, kahdenkeskisestä hetkestämme nauttien. Myöhemmin hörpin jälkiruoaksi hyvää kahvia ja luen esikoiselle sadun. Ennen kuopuksen heräämistä ehdin vielä lukea Hesarin.
Todellisuus:
Kauppareissun aikana kuopus tosiaankin nukahtaa liinaan, ja saavumme kotiin. Ruoka on valmista nautittavaksi. Lasken vauvan liinasta sänkyyn nukkumaan, availen hieman villahaalaria. Tuleekohan sille kuuma? Otanpa vielä tuon kypärälakinkin pois - VIRHE!!! Vauva herää, nukuttuaan 20 minuuttia. Nyt on kriisi. Heittäydyn sängylle ja tyrkkään rinnan suuhun. Kuopus imee ja imee ja imee eikä hänellä ole aikomustakaan päästää äitiä irti. Irrottaudun varovasti - huuto alkaa. Rinta takaisin suuhun. Samaan aikaan esikoinen valittelee mahaansa. Ehtii juuri ja juuri vessaan. Pian kuuluukin jo iloinen huuto: "Äiti mä oon VAALMIIS." Katson vauvaa - ei irrottautumismahdollisuutta. Kerron esikoiselle puoliksi kuiskaten, että äiti tulee kohta. Vastausta ei hyväksytä. "Äiti mä oon VAAAALMIIIIS!!" Kolmannella kerralla kuopuskin jo sitten irrottautuu ja kertoo minulle, että "hei äiti, etsä kuule mun veli tarvii sua" - tämä siis vauvakielellä ja ryppyotsin. Hyökkään pyyhintähommiin. Esikoinen kiittää, kuopus huutaa.
Luovutan, unohdan kuopuksen päiväunet. Laitan ruoan pöytään. Olen aamuisessa inspiraatiossani loihtinut bataattivuoan, josta esikoinen syö kaksi murusta tonnikalaa. Kuopus heittelee omaa ruokasatsiaan sikaosastolla lattialla. Suuhun ei näytä osuvan mitään. Kuopus ilmoittaa tarpeestaan ulostaa puolisen sekuntia ennen H-hetkeä. Kiidätän vauvan pöntölle, jonne onnistummekin saalistamaan kolmisenkymmentä prosenttia päivän tuotoksesta. Loput läsähtivät kuopuksen ruokalautaselle. Esikoinen innostuu toiminnasta ja tulee tohkeissaan kertomaan minulle, että kuopus on kakannut ruokaansa. Ei huomaa juostessaan erästä yksinäistä papanaa kynnyksellä, jonka talloo siis tukevasti kantapäähänsä ja levittelee sitä keittiön ja eteisen alueelle.
Luuttuan lattiaa raivoissani. Raivoissani siksi, ettei ole olemassa mitään instanssia, johon voisin valittaa pieleen menneestä käsikirjoituksesta ja sen katastrofaalisesta vaikutuksesta jokapäiväiseen elämääni. Syön jäähtynyttä bataattivuokaani, joka kieltämättä oli aika kummallisen makuista. Katson kelloa. 12.17. Päivä on lähtenyt hienosti käyntiin. Yhdeksisen tuntia iltaan. Iltaan mennessä saatan ehkä nähdä vilauksen alkuperäisestä käsikirjoituksestani.
Äitiharjoittelijan kummallinen bataattivuoka. En voi suositella:
1rkl oliiviöljyä, voidellaan vuoka
1/2 bataatti, viipaloidaan, levitetään puolet vuoan pohjalle
1 sipuli, pilkottuna, levitetään bataatin päälle
1prk tonnikalaa, levitellään sipulin päälle
palanen jääkaapista löytynyttä sinihomejuustoa, murustellaan tonnikalan päälle
peitellään lopuilla bataattiviipaleilla
päälle chili-tomaattimurskaa 1prk
purkki huuhdellaan reilulla lorauksella tajuttoman vanhaa punaviiniä ja heitetään päälle
ripotellaan päälle suolaa, pippuria ja oreganoa ja laitetaan uuniin
kypsytetään 200 asteessa pari tuntia tai sitten, kun kotiudutaan kauppareissulta
kirjoitti Sabina klo 16:21
Näitä päiviä riittää. Onneksi on sitten niitä toisiakin, niitä "oltiin viltin alla lapset kainalossa kirjan kanssa ja kaikki nukahtivat" päiviä. Uskon, että nojaan niihin vielä vanhuksenakin!