Clapotis-huivin ohje

suunnittelija Kate Gilbert

Ranskalaiset naiset ovat tunnettuja huivien käytöstä. Syyskuusta kesän alkuun huivi on kaikkein tärkein asuste. Huivi voi olla raidallinen tai kuvioneuletta, värikäs, ryppyinen ja on todennäköisesti paljon isompi kuin huivit, joita sinulla on. Naiset käärivät huivin kaulaansa tyyliin "Je suis belle et ça ne demande aucun effort*" ja lähtevät kaupungille.

Muutettuani Pariisiin olen todennut, että tässä huivijutussa on järkeä. Olen huomannut, että käyttäessäni huivia, minulla on lämmin vaikka päälläni ei olisikaan takkia, joten tässä on minun neulottu versioni ranskalaisesta huivista. Se on neulottu poikittain, joten pätkävärjätty lanka muodostaa poikittaisia raitoja ja huolellisesti pudotetut silmukat muodostavat mallikuvion vastakkaiseen suuntaan. Näin syntyy huivi, joka on hieman enemmän suunnikas kuin suorakulmio, mutta lupaan, että se on hyvä niin. Huivi on neulottu pehmeimmästä ylellisimmästä langasta, jota olen koskaan käyttänyt ja sitä on unelma käyttää. Lopussa on ohjeet, kuinka huivin kokoa voi muuttaa shaaliksi.

(*Olen kaunis enkä edes yritä.)

malli: Émilie Vandenameele
kuvat: Kate Gilbert

Koko: yksi

Mitat:
leveys 53 cm
pituus 140 cm

Materiaalit:
Lorna's Laces Lion and Lamb
[50% silkkiä, 50% villaa; 205jaardia/184m per 100g kerä];
väri: Bittersweet; 3 kerää
1 pari 5mm suorat puikot
18 silmukkamerkkiä
tylppäkärkinen neula

Tiheys:
19 s/25 r = 10 cm sileää neuletta



Ohjeet

Osa 1 ("perustuksen luominen")

luo 2 silmukkaa

Rivi 1: 1 nurin, lisää yksi silmukka neulomalla seuraava silmukka kahteen kertaan (etulankaan ja takalankaan)

Rivi 2: Nosta 1 silmukka neulomatta, 1o, laita silmukkamerkki, langankierto, neulo seuraava silmukka kahteen kertaan

Rivi 3 ja kaikki parittomat rivit: nosta 1 silmukka neulomatta, neulo kaikki silmukat nurin paitsi viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 4: nosta 1 silmukka neulomatta, 1o, neulo 1 silmukka oikein silmukan takareunasta, 1o, neulo 1 silmukka oikein takareunasta, neulo viimeinen silmukka kahteen kertaan

Silmukan neulominen kahteen kertaan (lisääminen) tarkoittaa siis, että silmukka neulotaan ensin normaalisti mutta sitä ei pudoteta puikolta vaan neulotaan uudestaan takareunasta ja vasta sitten tiputetaan puikolta. Yhdestä silmukasta on tullut kaksi silmukkaa.

Huom! Tästä eteenpäin koko neuleen ajan parillisilla riveillä silmukka ennen silmukkamerkkiä neulotaan takareunasta (kiertäen), silmukka heti merkin jälkeen normaalisti ja seuraava silmukka taas kiertäen takareunasta. Näiden kahden kierretyn silmukan väliin jäävä suora silmukkarivi on se, joka työn lopussa päästetään purkautumaan. Viereiset kierretyt silmukat eivät purkaudu vaan auttavat neuletta pitämään mallinsa.

Rivi 6: nosta 1 silmukka neulomatta, 2o, 1 silmukka takareunasta, 1o, 1 silmukka takareunasta, 1o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 8: nosta 1 silmukka neulomatta, 3o, 1 silmukka takareunasta, 1o, 1 silmukka takareunasta, 2o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 10: nosta 1 silmukka neulomatta, 4o, seuraava silmukka takareunasta, 1o, takareunasta, 3o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 12: nosta 1 silmukka neulomatta, 5o, takareunasta, oikein, takareunasta, 4o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 14: nosta 1 silmukka neulomatta, 1o, silmukkamerkki, langankierto, neulo 2 oikein yhteen, 3o, takareunasta, 1o, takareunasta, 3o, neulo kaksi yhteen nostamalla kaksi seuraavaa silmukkaa yksitellen oikealle puikolle -> työnnä vasen puikko kahden silmukan läpi edestä ja neulo nämä silmukat yhteen takalangoista, silmukkamerkki, langankierto, neulo viimeinen silmuka kahteen kertaan. Silmukoita pitäisi olla langalla nyt 17 kpl.

Osa 2 (lisäysrivit)

Rivi 1 ja kaikki parittomat rivit: nosta 1 silmukka neulomatta, neulo nurin viimeiseen silmukkaan ja viimeinen silmukka neulotaan nurin kahteen kertaan eli ensin etulankaan ja sitten takalankaan

Rivi 2: 1s neulomatta, 1o, 1 s takareunasta, [1o, takareunasta, 3o, takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin asti, 1o, 1 silmukka takareunasta, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 4: 1s neulomatta, 2o, 1s takareunasta, [1o, takareunasta, 3o, takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 1o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 6: 1s neulomatta, 3o, 1s takareunasta, [1o, takareunasta, 3o, takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 2o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 8: 1s neulomatta, 4o, 1s takareunasta, [1o, takareunasta, 3o, takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 3o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 10: 1s neulomatta, 5o, 1s takareunasta, [1o, takareunasta, 3o, takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 4o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 12: 1s neulomatta, 1o, aseta silmukkamerkki, langankierto, neulo kaksi oikein yhteen, 3o, neulo 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 3o, nosta kaksi silmukkaa oikealle puikolle neulomatta yksi kerrallaan ja neulo ne sitten takalangoista yhteen, aseta silmukkamerkki, langankierto, viimeinen silmukka kahteen kertaan.

Toista lisäysosan kerrokset 1-12 kuusi kertaa = 101 silmukkaa puikoilla
Toista lisäysosan kerrokset 1-6 kerran = 107 silmukkaa puikoilla.

Osa 3 (suora osuus)

Rivi 1 ja kaikki parittomat rivit: Nosta 1s neulomatta, nurjaa kunnes vasemmalla puikolla 2s jäljellä, neulo nämä 2s nurin yhteen.

Rivi 2: 1n, 2o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 3o, neulo viimeinen silmukka kahteen kertaan.

Rivi 4: 1n, 1o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 4o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 6: 1n, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 3o, nosta kaksi seuraavaa silmukkaa neulomatta ja neulo ne takalangoista yhteen, aseta silmukkamerkki, langankierto, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 8: 1n, poista silmukkamerkki, anna seuraavan silmukan tippua useamman rivin alas, poimi vasemmalle puikolle pudotetun silmukan kohdalta ylin lanka (varo kiertämästä lankaa) ja neulo tämä ja seuraava silmukka takareunasta, 3o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 10: 1n, 4o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta 1o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Rivi 12: 1n, 3o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 2o, viimeinen silmukka kahteen kertaan

Toista suoran osuuden kerrokset 1-12 kaksitoista kertaa.

Osa 4 (kavennuskerrokset)

Rivi 1 ja kaikki parittomat rivit: 1o, nurjaa kunnes vasemmalla puikolla on jäljellä enää kaksi silmukkaa ja neulo nämä nurin yhteen.

Rivi 2: 1n, 2o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 2o, nosta kaksi silmukkaa neulomatta ja neulo ne sitten takareunoistaan yhteen

Rivi 4: 1n, 1o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 1o, nosta kaksi silmukkaa neulomatta ja neulo ne sitten takalangoista yhteen

Rivi 6: 1n, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, nosta kaksi silmukkaa neulomatta ja neulo ne sitten takalangoista yhteen

Rivi 8: 1n, poista silmukkamerkki, anna seuraavan silmukan tippua useamman rivin alaspäin, nosta pudotetun silmukan kohdalta lanka vasemmalle puikolle (varo kiertämästä), neulo tämä ja sueraava silmukka takalangoista, 3o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, pudota seuraava silmukka muodosta uusi silmukka kuten aiemmin, neulo tämä silmukka takareunasta, nosta kaksi viimeistä silmukkaa neulomatta ja neulo ne sitten yhteen takareunoistaan.

Rivi 10: 1n, 4o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, poista silmukkamerkki ja neulo kaksi viimeistä silmukkaa edellisten kerrosten tapaan yhteen takareunoistaan.

Rivi 12: 1n, 3o, 1s takareunasta, [1o, 1s takareunasta, 3o, 1s takareunasta] viimeiseen silmukkamerkkiin, 1o, 1s takareunasta, 3o, kaksi viimeistä silmukkaa yhteen takareunoistaan

Toista kavennuskerrokset 1-12 kuusi kertaa = 23 silmukkaa jäljellä
Toista kavennuskerrokset 1-10 kerran = 13 silmukkaa jäljellä

Osa 5 (finaali)

Rivit 1, 3, 5, 7 & 9 : 1o, nurin viimeisin kahteen silmukkaan, 2n yhteen

Rivi 2: 1n, 3o, 1s takareunasta, 1o, 1s takareunasta, 3o, nosta kaksi silmukkaa neulomatta ja neulo ne takalangoista yhteen

Rivi 4: 1n, 2o, 1s takareunasta, 1o, 1s takareunasta, 2o, kaksi silmukkaa takalangoista yhteen

Rivi 6: 1n, 1o, 1s takareunasta, 1o, 1s takareunasta, 1o, kaksi silmukkaa takalangoista yhteen

Rivi 8: 1n, 1s takareunasta, 1o, 1s takareunasta, kaksi viimeistä takareunoista yhteen

Rivi 10: 1n, poista silmukkamerkki, pudota silmukka (ÄLÄ MUODOSTA UUTTA SILMUKKAA), kaksi silmukkaa takareunoistaan yhteen

Rivi 11: 2n yhteen

Katkaise lanka ja vedä se viimeisen silmukan läpi ja kiristä.

Viimeistely

Auta pudotettuja silmukoita tippumaan kokonaan loppuun asti. Päättele langanpäät. Huivin voi blokata (kastella ja kiristää nuppineuloilla haluttuun kokoon ja muotoon). Käytä huivia joka päivä sisällä ja ulkona ja syö voisarvi.

HUOM: Huivin kokoa on helppo säädellä suuremmaksi tai pienemmäksi

1. Neulo perustuksen luominen kuten huivissa (osa 1)

2. Neulo lisäysrivejä, kunnes huivi on halutun levyinen (mittaa leveys kolmion oikeanpuoleiselta sivulta parillisen rivin aikana). Neulo sitten lisäysrivit 1-6 ennen suoraan osuuteen siirtymistä.

3. Suoraa osuutta neulotaan niin pitkään, kunnes huivi on halutun mittainen (mittaa pituus neuleen vasemmalta puolelta parillisen rivin aikana).

4. Kavennuskerroksia toistetaan niin kauan kunnes jäljellä on 23 silmukkaa. Neulo kavennusosan rivit 1-10 vielä kerran. Lopuksi neulotaan finaali kuten alkuperäisessä ohjeessa.